Taivalvaara

Taivalvaara on monipuolinen hiihtokeskus

Talviurheilu on suomalaisille rakas laji ja Taivalvaara on paikka, jossa talvilajeista innostuneet pääsevät todella toteuttamaan itseään. Tämä talven ihmemaa toimii paikkana kaikille suksilla tai laudoilla liikkujille. Oli sitten innokas murtomaahiihtäjä, mäkihyppääjä, laskettelija tai lautailija, harrastukselle löytyvät loistavat puitteet. Kausi on pitkä ja paikat aina hyvin hoidettuja sekä turvallisia. Lumille voi päästä jopa marraskuun alusta huhtikuun loppuun saakka. Seitsemän eri rinnettä tarjoavat hauskuutta koko perheelle, joten myös perheen pienimmät pääsevät harjoittelemaan lajia helposti. Rinteistä pisin on 700 metriä ja löytyypä valikoimasta jopa yksi mustaksi rinteeksi luokiteltu tekniikkarinnekin. Omia välineitä ei välttämättä tarvitse, ne voi vuokrata paikan päältä.

Taivalvaara kertoo, että heidän hintansa eivät päätä huimaa. Se on hyvä, sillä lomabudjetista soisi jäävän moniin muihinkin kohteisiin ja touhuihin käytettäväksi. Mäkihyppy onnistuu hyvin näppärästi, sillä torneille pääsee sompahissillä aina keskuksen auki ollessa.

Mäkihyppy on hauskaa Taivalvaarassa

Tapio Räisäsen Mäkikeskus on suosittu niin mäkihyppääjien kuin yhdistetynkin harrastajien keskuudessa ja siellä pidetäänkin melko usein leirejä mäkimiehille. Aikainen talvi on yksi syy, miksi keskus on niin suosittu. Eivätkä myöskään hyvät palvelut ja kunnolliset mäet ole ollenkaan haitaksi.

Hyppyrimäkiä löytyy kuusi, joista kaksi on myös muovitettuja. Mäkiä löytyy niin aloittelijoille kuin lapsillekin ja aina kokeneempiin hyppääjiin asti. Hyppimään pääsee parilla kympillä koko päiväksi ja hiihtohissin voi vuokrata myös kuljettamaan keskuksen aukioloaikojen ulkopuolella, erillistä maksua vastaan tietysti. Joka toinen lauantai järjestetään Tapsan Cup. Tämä on Tapio Räisäsen luoma mäkihyppykisa.

Kahville hiihtojen jälkeen

Hoidettuja latuja murtomaahiihtoa varten löytyy 30 kilometriä, joista valaistua latua on noin seitsemän kilometrin verran. Melkoisia lenkkejä siis pääsee kiertelemään, jopa 22,5 kilometriä, jos kiertää Kuulammen – Ampumaradan lenkin jonka jälkeen jatkaa matkaansa Pahkakuruun asti. Tällaisen rupeaman jälkeen varmasti jo kupponen kuumaa maistuu hyvälle ja sen saakin kätevästi rinnekahviosta. Sieltä löytää myös pientä purtavaa.

Mäkikotka Tapio Räisänen hyörii edelleen keskuksen touhuissa mukana, ellei muuten niin ainakin nimenä ja kisojen isäntänä. Hänen jalanjäljilleen haaveilevat monet nuoret pääsevänsä kun tulevat hyppäämään keskuksen mäkiin. Taivalvaarassa on mahdollisuus myös majoittua, joten ei ole tarpeen lähteä alueelta kauemmas etsimään yösijaa. Joko hotellissa tai mökeissä on loistavat puitteet energian keräämiseen taas uuteen talviurheilun täyteiseen päivään.

Taivalvaara

Taivalvaara tuo matkailijoita Taivalkoskelle

Taivalvaara houkuttelee alueelle matkailijoita ja harrastajia jopa ympäri maailmaa. Taivalkoski luonnollisestikin hyötyy tästä ja matkailu vaikuttaakin positiivisesti monien yritysten talouteen. Se myös saa kunnan pysymään virkeänä ja tarjoamaan matkailijoille muutakin sisältöä, kuin hiihtokeskuksen antimia. Myös kesän varalle on kehitelty vaikka ja mitä toimintaa, joihin on ilo osallistua. Rinnealueella sijaitseva Hotelli Herkko järjestää myös aktiviteetteja niin kesäisin kuin talvisinkin. Muun muassa erilaiset ohjatut safarit ovat aina hauskoja.

Talviurheilu on hyvin monipuolista ja antaa paljon, kunhan ei pelkää kylmää. Taivalvaarasta löytyy myös pieni snow park, jossa voi käydä kokeilemassa taitojaan. Kaksi boksia ja reilejä sisältävä puisto on omanlaisensa kokemus. Lisäksi mahdollisuus kumparelaskuunkin on tarjolla. Tästä keskuksesta ei siis hauska lopu kesken kovinkaan nopeasti, joten ehkä mukavinta on varata heti hieman pidempi visiitti.